sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Ensimmäinen päivä Port-au-Princessa

Automatkamme Santo Domingosta Haitin rajalle kesti perjantaina niin pitkään, että jouduimme pimeän tultua jäämään yöksi Dominikaanisen tasavallan puolelle rajan tuntumaan.

Niko sai edellisessä kirjoituksessa mainitsemani hotellin aulan sijaan järjestettyä meille parin korttelin päästä hotellista kaksi huonetta, joten aulamajoitus jäi tällä kertaa käyttämättä. Hotelli-termiä tosin pitää käyttää aika löysästi, sillä huoneissa oli tasan yksi sänky ilman peittoa tai kunnollisia lakanoita. Hinnoittelukin taisi olla tuntiperusteista. Meteliä oli kuitenkin onneksi vähemmän kuin toisen hotellin aulassa ja kuusi tuntia kului aika hyvin taju kankaalla.



Aamun suunnitelmana oli nousta samaan aikaan auringon kanssa ja harrastaa taas autoilua. Saimme kyydin venäläiseltä TV-ryhmältä, joka yöpyi samassa majatalossa. Haitin rajalla ei pahemmin passeja kyselty ja varsinainen ajomatka Port-au-Princeen sujui venäläisten raskaanpuoleisen kaasujalan ansiosta varsin ripeästi. Lentokentällä odottikin sitten aikamoinen härdelli. Haitilaisia tungeksi asematasolla odottaen pääsyä pois sietämättömäksi muuttuneista olosuhteista, avustuslentokoneita sahasi edestakaisin ja helikopterit kävivät vähän väliä hakemassa lisää avustustarvikkeita taivasalla majaileville haitilaisille. Tunnelma oli jotenkin absurdi, sillä median edustajat saavat pyöriä kenttätasolla ihan vapaasti. Ainut rajoittava tekijä kuvakulmille oli siis oma mielikuvitus.




Meillä oli aikaeron ansiosta taas kerran hieman kiire, sillä Haitin puolelle tultuamme vaihtui myös aikavyöhyke ja ero Suomen suuntaan kasvoi seitsemään tuntiin. Käytännössä siis Nikon piti olla suorassa lähetyksessä kameran edessä klo 11.45 ja sitä ennen piti kuvata, editoida ja lähettää toimitukseen kuvamattoa lentokentältä. Aikataulun puolesta ei tullut ongelmia, mutta Nikon suoran alkua häiritsi hyvin meluisa USA:n armeijan kuljetuskone. EBU:n järjestämästä komentolinjasta ei kuulunut Nikon korviin oikein mitään, joten turvauduimme varasuunnitelmaan. Viritin satelliittipuhelimen näköyhteyden päähän Nikon ständäripaikasta ja soitin sillä Nelosen tarkkaamoon. Sieltä sitten annettiin merkki kun oli aika aloittaa ja minä välitin sen kameran edessä odottaneelle Nikolle.




Aika pian päälähetyksen jälkeen lähdimme jatkamaan kuvaamista kenttäalueella (kellon ollessa noin 12 paikallista aikaa) ja tekemään juttua myöhäislähetykseen. Löysimme kentän reunalta ulkosalla toimineen ensiapupisteen, jossa hoitohenkilökunta paikkasi niitä onnekkaita, jotka olivat saaneet itsensä järjestettyä lentokentälle saakka.

Juttu saatiin kutakuinkin ajoissa leikattua ja lähetettyä Suomeen BGAN:illa. Kello oli tässä vaiheessa vasta vähän yli kolme iltapäivällä paikallista aikaa (Suomessa klo 22), joten päätimme lopultakin lähteä Port-au-Princen keskustaan katsomaan maanjäristyksen aiheuttamia tuhoja.

Lentokentän ulkopuolella odotti iso ryhmä haitilaisia, jotka tarjosivat medialle palveluksiaan. Palkkasimmekin yhden paikallisen kaverin pariksi tunniksi toimimaan tulkkina, turvamiehenä ja kuljetuspäällikkönä. Hänen kaverinsa sitten ajelutti meitä komealla 90-luvun Mersullaan kohti keskustaa.



Aluksi näytti siltä, että kaupunkihan on ihan pystyssä, mutta todellisuus paljastui hyvin nopeasti. Käytännössä joka toinen rakennus oli joko vaurioitunut tai kokonaan sortunut. Ihmisiä majaili kaduilla, puistoissa ja jopa tarpeeksi isoissa tienristeyksissä. Moni oli suojannut kasvonsa naamarilla tai huivilla yrittääkseen peittää ulosteiden, ruumiiden ja mädäntyneiden kananmunien hajun, joka leijui kaikkialla. Meilläkin oli maskit, mutta eihän ne hajua pysäytä. Korkeintaan estävät isompien hiukkasten päätymisen keuhkoihin.





Halusimme tulla takaisin lentokentälle ihan jo oman turvallisuutemme takia ennen pimeän tuloa. Illan viimeiseksi projektiksi jäi nukkumapaikan etsiminen. Päätimme hylätä meille tarjotun majatalon, sillä sinne olisi pitänyt ajaa pimeällä noin tunnin verran. Päädyimme lentokentän tuntumassa olevaan Ministry of Transportation-rakennukseen, joka on sulavasti näyttänyt muuttuneen kansainväliseksi mediakeskukseksi.

Nukkumapaikka löytyi rakennuksen pihalta nurmikolta. Peittoja tai makuualustoja ei ole, mutta ei kai niitä näin lämpimässä ilmastossa tarvitsekaan. Nyt siis pää tyynyyn, tai nurmikkoon, viideksi tunniksi ja aamulla etsimään suomalaisia avustustyöntekijöitä.

P.S. Kello on nyt 4.02 paikallista aikaa. Vartti sitten maa järisi taas hieman ja koko mediaväki säpsähti pystyyn ja juoksi kauemmaksi talosta.

1 kommentti:

  1. Todella vaikuttava tuo viimeinen kuvapari. Hyviä yhteyksiä, terveisiä toimittajalle, ja olkaapa tarkkana siellä.

    Teemu N.

    VastaaPoista