perjantai 15. tammikuuta 2010

Ei aivan kuin elokuvissa

Perjantai meni käytännössä kokonaan autossa istuessa matkatessamme Dominikaanisen tasavallan läpi kohti Jimanin kylää ja Haitin vastaista rajaa. En siis ole juurikaan ehtinyt seurata miten tilanne etenee Haitin puolella muutamaa STT:n tekstiviestiä lukuunottamatta, joten tämän yön kirjoitus käsittelee lähinnä roadtrippiämme tänne rajan tuntumaan.

Dominikaanisen tasavallan ja Suomen välinen aikaero on kuusi tuntia. Eli kun päivä on täällä vasta puolessa välissä, Suomessa pyörivät jo illan pääuutislähetykset. Tästä johtuen päätimme Nikon kanssa leikata perjantain päälähetyksen jutun (tarkemmin ottaen "hunttipäkin") valmiiksi jo aamuyöllä ja painua sitten muutamaksi tunniksi nukkumaan. Käytännössä aikaero tarkoittaa meidän osaltamme kuutta tuntia vähemmän työaikaa päälähetyksen juttua varten. Toisaalta, päivä taas päättyy myös aikaisemmin.

Nukkumisen matkan tässä vaiheessa ajateltiin olevan hyvä suunnitelma, sillä Haitin puolella ei ole minkäänlaista majoitusta tiedossa eikä meillä ole makuupusseja tilan puutteen vuoksi matkassa. Perjantaina alkuiltapäivästä päätimme ottaa Haitiin siirtymisen taktiikaksi autokyydin Jimanin raja-asemalle ja etsiä Haitin rajan ylitettyämme uusi kyyti Port-au-Princeen.


(Perjantain autonkuljettajamme Chichi taustalla ja hotellin laukkuministeri etualalla.)

Hotellin henkilökunta järjestikin meille ystävällisen (joskin vain espanjaa puhuvan) vanhemman herrasmiehen kuskiksi ja niinpä toiveikkaina lähdimme kohti Haitin rajaa. Siitä eteenpäin kaikki ei mennytkään täysin kuten elokuvissa.


(Niko tauolla Chichin tankatessa autoa taustalla. Tässä vaiheessa matkaa oli taitettu neljäsosa ja vielä hymyilytti.)


(Minä samaisella huoltoasemalla Nikon mahtipontisessa alaviistolaajakulmakuvassa. Huomatkaa setämalliset kuvaajaliivit. Häpeän itsekin niitä.)

Ensinnäkin kuljettajan arvioima "noin kolme ja puoli tuntia" venyi reippaaksi viideksi tunniksi ja kuski onnistui vielä eksymäänkin pariin otteeseen matkan aikana. Kun pääsimme perille tänne Jimaniin, oli aurinko jo laskenut ja ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi jäi etsiä majapaikka ja yrittää rajan yli vasta päivän valjettua.

Ajomatkan venymisen takia missasin Ilta-Sanomien viikonlopun numeron deadlinen rajalta otettavien kuvien osalta. No, maanantain lehteen sitten. Lisäksi emme ehtineet lähettää kuvaa myöskään Nelosen myöhäislähetykseen. Lisäksi koska nyt on pimeää, ja täälläpäin maailmaa pimeä on muuten todella pimeää, ei ole pahemmin mitään valoa missä kuvata. Siispä käytännön työt jäävät aamuun.


(Hotelli Jimani yöllisessä loistossaan.)

Kuljettajamme jätti meidät pieneen hotelliin rajan tuntumaan. Vapaita huoneita ei löytynyt, mutta antavat meidän nukkua aulan sohvilla. Hyvä puoli tässä välietapissa hotellilla on se, että paikka on täynnä lähestulkoon ainoastaan median edustajia. Niko junailikin jo yhteiskyytiä muutaman muun ulkomaalaisen kuvausryhmän ja toimittajan kanssa.


(Mukana kulkevat laukkumme hotellin aulan nurkassa. Muovipusseissa on vesipulloja niin paljon kuin jaksetaan mukana kantaa.)


(Hotellin aulan sohvat, joilla vietämme tulevan yön.)

Aamulla siis toivottavasti päästään jo Haitin puolelle ja omin silmin näkemään maanjäristyksen aiheuttamat tuhot. Silloin on toivottavasti blogissakin muuta kirjoitettavaa kuin pomppuinen automatka lattarimusiikin pauhatessa autostereoista.



(Tämä blogiteksti lähti maailmalle etualalla muovijakkaralla olevalla Inmarsat BGAN-satelliittilinkillä.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti